Laaja-alaisen osaamisen opetus ja arviointi formaaleissa ja informaaleissa oppimisympäristöissä

Tavoitteet

“Laaja-alaisen osaamisen opetus ja arviointi formaaleissa ja informaaleissa oppimisympäristöissä” on vuosina 2018-2021 toteutettu opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama opettajankoulutuksen kehittämishanke, eli yksi hallituksen vuonna 2018 alkaneista kärkihankkeista. Sen tavoitteena oli toteuttaa kansallinen laaja-alaisen osaamisen, formaalin opetuksen ja informaalin oppimisen yhteistyöverkosto opettajankoulutukseen sekä määritellä laaja-alaista osaamista kansainvälisen tutkimuskirjallisuuden avulla Suomen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden (2014) laaja-alaisen osaamisen tavoitteiden tueksi. Lisäksi konkreettisena tavoitteena oli kehittää opettajaksi opiskelevien ja täydennyskouluttautuvien opettajien taitoja arvioida laaja-alaista osaamista informaaleissa ja formaaleissa oppimisympäristöissä. 

Hanke toteutettiin Tampereen, Jyväskylän ja Helsingin yliopistojen yhteistyönä.

Laaja-alainen osaaminen koulussa -kirja on julkaistu!

Hankkeen loppujulkaisuna toimiva laaja-alaisen osaamisen opettamista käsittelevä vertaisarvioitu teos ”Laaja-alainen osaaminen koulussa: Ajattelijana ja oppijana kehittyminen” on nyt julkaistu. Teos koostuu artikkeleista, jotka käsittelevät laaja-alaisen osaamisen teoreettista taustaa, historiaa ja tulevaisuuden näkymiä, laaja-alaisen osaamisen opettamista ja arviointia sekä sitä, miten laaja-alainen osaaminen näkyy eri koulutusasteiden opetussuunnitelmissa.

Mistä on kyse?

Hankkeen Jyväskylän työryhmä (Kristof Fenyvesi, Tiina Mäkelä and Marja Kankaanranta) vastasi STEAM-pedagogiikan (Science, Technology, Engineering, Arts and Mathematics) kehittämisestä erityisesti taito- ja tiedeaineiden näkökulmasta. STEAM-pedagogiikkaa hyödynnetään Jyväskylän yliopistossa toteutetuilla kursseilla sekä Tampereen yliopiston 10 opintopisteen moduulissa. STEAM-työpajoissa esitellään ja kokeillaan pedagogiikan soveltamismahdollisuuksia formaaleissa ja informaaleissa oppimisympäristöissä. 

Helsingin yliopiston työryhmä keskittyi hankkeessa informaalin oppimisen mahdollisuuksien kartoittamiseen ja siihen liittyvän teknologian suunnitteluun opettajankoulutuksessa. Informaalin opetuksen toimintatapoina oli hyödynnetty näyttelyitä, museoita, tiedekeskuksia, kansallispuistoja sekä kulttuurilaitoksia. Lisäksi informaalin oppimisen tiedekeskuspedagogiikan testattuja malleja sovellettiin kouluopetukseen. Opettajien omat kokeilut ja monialaiset opintokokonaisuudet ovat olleet käytössä mm. Espoon ja Helsingin kouluilla.

Esittelyvideo projektista

10 opintopisteen moduuli

Tampereen yliopiston opettajankoulutukseen kehitettiin 10 opintopisteen moduulia ”Laaja-alaisen osaamisen opetus ja arviointi”, joka on järjestetty jo kerran keväällä 2020. Moduuli toteutetaan myös kevään 2021, ja syksyllä 2021 moduuli järjestetään kolmannen kerran. Moduulissa tutustutaan syvemmin laaja-alaisen osaamisen eri osa-alueisiin ja niiden taustalla vaikuttaviin teoreettisiin viitekehyksiin. Samalla harjoitellaan laaja-alaisen osaamisen tavoitteiden integroimista oppiainepohjaiseen opetukseen ja suunnitellaan niitä tukevia opetus- ja arviointimenetelmiä.

Moduulissa korostetaan tiimioppimista ja hyödynnetään mm. ajattelun taitojen kehittämisohjelmia, tiedekeskuspedagogiikkaa sekä yrittäjyyskasvatuksen toiminnallisia menetelmiä.

Laatuska

Digitaalista oppimisympäristöä, Laatuskaa, kehitetään läpi hankkeen. Sen tarkoituksena on auttaa opettajia arvioimaan laaja-alaista osaamista perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti niin osana oppiainekohtaista opetusta kuin monialaisia oppimiskokonaisuuksiakin. Laatuska on oppilaalle pelillinen paikka pohtia omia vahvuuksiaan ja kehittämiskohteitaan oma kehitystaso huomioon ottaen. Oppilas pääsee miettimään ja asettamaan itselleen tavoitteita, jotka liittyvä tietoihin, taitoihin, asenteeseen, arvoihin ja omaan tahtoon toimia. Lisäksi opettaja voi asettaa oppilaalle tavoitteita, jotka koskevat oppilaan tietojen ja taitojen kehittämistä. Oppimisympäristö tekee arvioinnin läpinäkyväksi ja auttaa oppilasta hahmottamaan, mitä milloinkin harjoitellaan ja arvioidaan ja miksi.

Laatuskan yhteydessä kehitetään lausepankkia. Se koostuu perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden oppiainekohtaisista tavoitteista, joiden sisältämiä laaja-alaisen osaamisen tavoitteita muutetaan näkyvämpään muotoon.

Materiaalipankki

Hankkeessa pyritään vaikuttavuuteen myös sen päättymisen jälkeen, ja siksi hankkeessa keskitytään kaikille avoimen materiaalipankin kehittämiseen. Materiaalipankki sisältää asiantuntijavideoita ja luentoja laaja-alaiseen osaamiseen ja sen teoreettisiin viitekehyksiin liittyen. Videoiden lisäksi materiaalipankkiin kootaan yleistajuisia tekstejä laaja-alaisen osaamisen ymmärtämisen ja opettamisen tueksi, sekä vinkataan kirjallisuutta laaja-alaisen osaamisen eri osa-alueista.